Vastattu

Elisa Viihde laitetakuu

Hei,

Olen ollut Elisan tyytyväisenä asiakkaana 1992 lähtien, eikä suurempia moitteita ole palveluista ollut. Käytän myös laajasti palveluita niin puhelimissa, tietoturvassa, internetissä kuin TV puolella (Viihde palvelutvuodesta 2012 alkaen). Olen myös kertaalleen saanut ongelmitta vaihdettua Viihteen digiboksin ja palvelun yhteydessä tulevan nettiyhteyden päätelaitteet (kuuluvat alkuperäisen tekemäni sopimuksen mukaan palveluun).

Nyt kuitekin, kun laitteiden Ikä on noin 6-7 vuotta ja digiboxi pätkii säännöllisesti kesken lähetyksen ja netin päätelaitteet kanavista kaksi on täysin kuolleita ja wlan pätkii pahasti, ajattelin kysellä asiakaspalvelusta mitä olisi tehtävissä. Asiakaspalvelun "Ville" auttoikin hyvin ja sovimme, että laitteet ovat jo sen verran vanhoja, että ne voitaneen uusia. Toki tarjosi minullepremium viihdettä, mutta en koe saavani siitä mitään lisäarvoa, mistä maksaisin 5€/kk lisää, joten päädyttiin perinteiseen mutta uudempaan boxiin. Ja eikun odottamaan teknisen tuen yhteydenottoa, joka hoitaisi laitteiden lähetyksen.

Parin tunnin odottelen jälkeen tekninen tuki soittaa, toteaa suorilta, ettei laitteita uusita, ellen tee uutta määräaikaista sopimusta tai maksa 140€ boxin vaihdosta. Netin päätelaitetta ei kuulemmakahden vuoden takuun jälkeen uusita. Yritin vielä vedota sopimuksemme (johon laitteet kuuluvat kk maksua vastaan alkuperäisen sopimuksen mukaan) ja kerroin vieläasiakaspalvelun/myyjän kanssa tekemääni sopimusta laitteiden vaihdosta. Ei vaikutusta, kaverieisuostunutlaitteita uusimaan.

Mikä on nyt teidän sopimuksenne pitävyys  näiden laitelupausten kanssa? Onko tosiaan niin, etten pysty tekemänne sopimuksen puitteissa saamaan uusia päätelaitteita, jotta palvelunne toimisi, kuten pitää? Ihmetystä herättää myös asiakaspalvelunne ja tuotantonne yhteispeli, koska vahva uskoni on, että, mitä myyjä lupaa, on se myös myyjää sitova suullinen (ja nauhoitettu) sopimus minun suuntaani.

T. Epäuskoinen

icon

Vastauksen tähän kysymykseen jakoi Keinotekoinen 1 September 2021, 10:43

Katso alkuperäinen viesti

Tämä keskustelu on suljettu, eikä tätä voi kommentoida.

Kokeile löytyisikö samasta aiheesta toinen tai uudempi keskustelu.
Jos keskustelua tai vastausta ei löytynyt, aloita uusi keskustelu.

HAE KESKUSTELUISTA

14 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +21

Moikka @RK1234 ja tervetuloa OmaYhteisöön!

Vaikea kommentoida suoraan tietämättä tarkempia yksityiskohtia digiboksista ja kotiverkon toiminnasta näin muuten, mutta yleisellä tasolla kerrottuna jos digiboksiin tulee vikaa, vaihdetaan se veloituksetta uuteen. 

Laittaisitko asiasta yksityisviestiä @OmaYhteisö-tiimi -käyttäjälle? Käydään digiboksin toimintaa tarkemmin läpi, ja katsotaan paras ratkaisu. :slight_smile:

Käyttäjätaso 7

Aiemmin Viihteen laitteilla on ollut “elinikäinen” takuu eli vialliset laitteet vaihdetaan uusiin riippumatta siitä onko määräaikaisuus jo loppunut vai ei. Onko Viihteen sopimusehdot siltä osin muuttuneet??

Tässä asiasta vanhaa keskustelua.

https://yhteiso.elisa.fi/elisa-viihde-sovellus-ja-nettipalvelu-16/laitteiden-takuu-maeaeraeaikaisuuden-paeaetyttyae-316063

Ei ole muuttuneet. Digiboksilla on takuu niin pitkään, kun sopimus on voimassa.

Näin arvelinkin.

Siinä valossa aspan kieltäytyminen vaihtamasta laitetta , vaikka aloittaja kertoi sen pätkivän säännöllisesti (luultavasti tunnit täyteen) , asettuu vähän outoon valoon. Viihteen digiboksihan on ns. “vuokralaite” , jonka Elisa omistaa ja asiakas maksaa siitä kuukausimaksua.

Tätä samaa keskustelua on käyty jo ainakin seitsemän vuotta ja vieläkin eri aspalaisilla on asiasta erilaisia tulkintoja. Vieläkin yritetään mm. valehdella asiakkaille , että laitetakuu on voimassa vain , jos uusii määräaikaisuuden. No se on ihan täyttä puppua.

Kiitos vastauksista, laitoin privaviestillä asiaa nyt eteenpäin.

Tarkennetaan sen verran, että Asiakaspalvelu hoiti kyllä hommansa hyvin ja saimme asian meilestäni hyvin maaliin yhteisymmärryksessä.

Teknisen tuen kaveri sitten kävieli kaiken yli ja totesi, ettei uusita ilman maksuja ja käski selvittelemään asia itsenäisesti. Hieman toiminta ihmetytti.

Ok.

Se tekninen tuki on myös osa aspaa. Sinne vain laitetaan henkilöitä , joilla on vähän enemmän osaamista tietyistä laitteista tai ainakin pitäisi olla.

Minut pelattiin juuri ulos kaikista vastaavanlaisista takuista, joista ehdin nauttia melkein 10v.

Elisa ilmoitti luopuvansa kupariverkosta, tilalle tuli pari päivää sitten mobiililiittymä.

Kysyin tuesta, saanko mobiilimodemin “takuuseen”, kun Elisa yksipuolisesti muutti sopimusta. En saanut ilmaiseksi mutta sain kyllä alennusta uudesta.

En halunnnut kk-kulujen kasvavan 40 → 55 €/kk, joten otin tähän 5G-modemiin 4G-liittymän, jolla homman olisi pitänyt pelittää.

Nyt Elisa Viihde hukkaa välillä äänen. Välillä se pätkii muutenkin  ja jää latailemaan prosentteja. Ei hyvä.

Laajakaistaa luvataan 5-100 M. Yllätyin, kun joskus tulee jopa 45-50M mutta valitettavasti yleensä alle 10 M ja usein jopa alle 5M. Työn teko sujui aiemmalla liittymällä enimmäkseen ongelmitta. Nyt OmaElisan lataaminenkin vei tovin.

Modemin ensimmäinen buuttaus tuli vastaan tunti sitten kolmen päivän käytön jälkeen.

Siksi olenkin nyt täällä kirjoittamassa ja seuraavaksi käyn selaamaan noita muita keskusteluja. 

Selvennyksenä, eli Elisa Viihteen takuu, josta tässä aiemmin puhuttiin, tarkoittaa digiboksia. Valitettavasti mobiilireitittimiä tuo Elisa Viihteen takuu ei koske. Elisa Viihteen digiboksilla toki jatkuu takuu, kuten ennenkin. Toki tämä ongelma nyt äkkiseltään kuulostaa johtuvan enemmänkin nettiyhteydestä, ei niinkään digiboksista.

Ymmärrän toki, ettei tuo Viihteen äänten katoilu ja yhteyden hidastelu kovinkaan mukavaa ole. :/ Tuntuuko tuo yhteys hidastelevan erityisesti iltaisin, vai onko ongelmaa ihan kellonajasta riippumatta?

Jätin soittopyynnön tekniseen tukeen, mutta vastauksina vielä näihin pariin kysymykseen.

Minulla oli ns. vanha sopimus, jonka piirissä sain myös reititin vaihdettiin pariin otteeseen, samoin kuin digiboksi.

Ongelma koskee nyt nimenomaan nettiyhteyttä. Luulin ensin hidastelua olevan vain iltaisin. Tänään puolilta päivin modemi kuitenkin tilttasi ja resetoin sen. Heti sen jälkeen netti oli sekä langattomana että piuhan kanssa 3M kieppeillä. Testiä on tehty kahdella läppärillä (piuhan kanssa ja ilman) sekä kännykällä.

En tiedä millä tuota luotettavasti mittaisi. Nyt 10 min sisään on kännykällä tehty mittaus (speedtest by Ookla) antanut lukemia 1,3 ja 30M välillä. Metrin päässä modemista.

Tekninen tuki toimi hienosti mutta Elisan toiminta ollut erikoista.

Lähin antenni sijaitsee kadun toisella puolella olevan talon katolla.

Talo on peruskorjauksessa ja antenni on poistettu siksi aikaa käytöstä.

Tarkoitus on kuulemma ollut sijoittaa korvaava antenni johonkin mutta se on jäänyt tekemättä.

Eli en todennäköisesti ole ainoa, joka manaa huonoa nettiä mutta se ei tunnu Elisaa kiinnostavan.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +18

Moi @osliukko! Hyvä että tekninen tuki toimi ja sait vastauksia kysymyksiisi. :slight_smile: Pahuksen hankalia tilanteita, joskus korvaava paikka saadaan helposti ja joskus sitten ei. Omat pulmansa vuokrasopimusten yms. lupien kanssa näissä aina on. Yhteys tulee sitten toistaiseksi jostakin kauempaa ja toimivuus voi olla sitten kovin vaihtelevaa. :pensive:

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Olen lukenut monelta samaa, että Elisa uudistaa viihde sopimuksiaan ja takuut loppuu. Premium sopimuskin eräs konsti uudistaa sopimuksia. Tutulla kävi niin, että tyytyväinen ADSL käyttäjä, mutta myyjä meni tarjoamaan vaihdon 4G nettiin, saa nopeamman ja paremman yhteyden. No sitten loppu laitetakuu, tuli huonopi yhteys ja ensimmäisen 4G modeemin säryttyä on jo uusi käytössä. Asiakas kun luottaa ja rakastaa Elisaa niin hänelle uudistus tuli maksamaan useita satoja euoja enemmän ja sai huonomman käyttökokemuken, juurikin kun yhteys muuttui 4G:ksi ja joutui itse ostamaan Elisalta kalliita 4G modeemeja (siihen aikaan Elisalla sama modeemi noin tuplahintainen, kuin paikallisesta kaupasta ostettuna.

@RK1234 Joten jatka taistelua oikeuksistasi, ilmoita, että olet vaihtamassa operaattoria, jos asia ei onnistu. Koska Elisa teki asian hoidosta jo nyt hankalaa, kehotan muut palvelut siirtämään jo muille operaattoreille ja pitämään lujasti kiinni nykyisestä Elisa viihde laajakaistalla sopimuksesta. Jos näin saat Elisaa motivoitua ja tulee ainakin liittymät kilpailutettua (Elisa voi tarjota hyvän tarjouksen, juuri ennenkuin numero siirtyy uudelle operaattorille)

@osliukko Luotettava tapa testata netin nopeutta on laittaa latautumaan iso tiedosto esimerkiksi täältä: http://speedtest.tele2.net/ ja selaimen kertoman latausnopeuden kerrot 8:lla niin saat lähes saman tuloksen, kuin mitä http://www.speedtest.net  sivusto näyttää.

Ensimmäinen asia mitä kannattaa tarkistaa, saatko toisilta operaattoreilta kiinteän laajakaistan osoitteeseesi? Jos saat tilaa heti, ennenkuin on myöhäistä.

Seuraavaksi selvität kuka omistaa kupariverkon ja kenellä on HMV-asema paikkakunnallasi.

HMV-operaattori on velvoitettu tarjoamaan korvaavan yhteyden ja se ei ole mobiililaajakaista.

Kannattaa lukea ketju ja linkki johtaa viestiini, jossa olen käynyt asiaa läpi:

@osliukko jos kerrot paikkakunnan jolla asut, voin tarkistaa kenellä on siellä HMV velvoite.

Moi,

kiitos osoittamastasi mielenkiinnosta mutta osaltani tilanne on siis jo ohi. Kuparisopimus meni umpeen kuun vaihteessa ja nyt kärsin 4G mobiililaajakaistani kanssa.

Sijainiti: Pitäjänmäki, 00370 Helsinki.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Moi,

kiitos osoittamastasi mielenkiinnosta mutta osaltani tilanne on siis jo ohi. Kuparisopimus meni umpeen kuun vaihteessa ja nyt kärsin 4G mobiililaajakaistani kanssa.

Sijainiti: Pitäjänmäki, 00370 Helsinki.

@osliukko 
Elisan HMV aluetta kun pikasesti tarkistin, eli voi vaatia kuitua korvaavaksi yhteydeksi, jos Elisa itse päätti sopimuksen.

Toki jos saat kuparin takas käyttöön, ota ihmeessä, ei tarvi 4G:n ongelmien kanssa painia.