Sen vaan tänne(kin) totean, ettei tunnu Elisaa ainakaan puhelinliittymien osalta ylipäätään asiakkaidensa säilyttäminen kiinnostavan.
Niinpä on nyt paraikaa itsellänikin tarjoushinnoittelun päättyessä toiselle firmalle siirtymässä puhelinliittymä edullisemmin, tilattuna, ja vaikka aikaa on ollut, ei Elisa vieläkään ole kyennyt edes mitään selkeää tai varteenotettavaa takaisinhoukuttelutarjousta viestimään. 🤣 Tekstarilla vain ruikuteltiin asiakasta _soittelemaan_ Elisalle, kun juuri jonkin verran aiemmin oli jo varattu soittoaika, jonka aikana Elisalta todettiin, ettei puh.liittymän osalta ole antaa tarjouksia.
Ihme sinänsä, että viihdepalvelupuolelle löytyi sentään jotain käyttökelpoistakin, ja kaupat muodostuivatkin siltä osin. Puhelinliittymän osalta puolestaan raikuu toistaiseksi lähinnä huudahdus ”Adiós para siempre, Elisa!"