Elisan kiinteän laajakaistan roadmap

Käyttäjätaso 3

Hei!

Olisi kiinnostava tietää mitkä ovat Elisan suunnitelmat ja sitoutuminen kiinteiden laajakaistojen kehittämisen osalta lähitulevaisuudessa.

Rivien välistä olen saanut sellaisen käsityksen, että ADSL/VDSL -teknologiana on kuolemassa operaattorien teknologiatarjonnasta tai ainakaan niihin ei enää panosteta kehitysmielessä.

Kuitu on toki liittymien kunkku, mutta ei kaikille saatavilla lokaation vuoksi.

Kaapelissa käsittääkseni Elisalla vielä Docsis 3.0 (lanseeraus 2006 eli aika vanhalla mennään). Milloin Elisalla käytössä Docsis 3.1 vai hypätäänkö suoraan 4.0? Onko näitä päivityksiä jossain kartalla edes suurinpiirtein?

Näinä aikoina moni (itse mukaanlukien) on etätöissä ja uskon jatkossa etätöiden ja kaistantarpeen lisääntyvän merkittävästi (työt, viihde) sekä yhteyden laadun siirtyvän vielä enemmän keskiöön (pelaaminen/e-sports ja etäpalikset). 

Myös uppikaistan tarve on itsellä monesti suurempi kuin mitä liittymistä lähtee, joten toivoisin edes jotain valonpilkahdusta näkyville. Uudemmat Docsis-versiot toisivat edellä mainittuihin helpotusta.

Olisiko jotain tietoa liittymien tulevaisuudesta mahdollista saada? Jos ei suoraan foorumilla niin edes osakkeenomistajille?

Tehkää selkeä roadmap liittymien kehitykseen (muut kuin 5G) liittyen ja kommunikoikaa se reilusti asiakkaille.

Edit // Siirretty Ideapajalta -Patomiäs

67 kommenttia

Käyttäjätaso 3

Noniin löysinkin heti hieman tätä sivuavan infopaketin:

https://elisa.fi/asiakaspalvelu/aihe/laajakaista/ohje/adsl-tekniikka-vaihtuu/

Hieman toki harmittavasti tuollakin vain keskiössä 4G/5G.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +1

Tähän +1, FTTH:n osalta! 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +7

Kotiin mieluiten kuitu ja kännykkään riittää 4G. 5G ei itseä kiinnosta.

Käyttäjätaso 3

Kotiin mieluiten kuitu ja kännykkään riittää 4G. 5G ei itseä kiinnosta.

Itse aika pitkälti samoilla linjoilla. 5G varmasti mahdollistaa hienoja juttuja esim. liikenteessä joskus tulevaisuudessa, mutta kotona yhteyteni haluan toimivan piuhalla ja vapaana kuuluvuusongelmista.

Kuidun hinta omaan 7-asunnon taloyhtiöön tiedustelun perusteella olisi noin 5500€ + vaatisi vielä sisäverkon saneerauksen päälle, joten meille kaapeli on ehkä realistisempi ratkaisu tässä hetkessä. Uskoisin myös, että suurin helpotus keskimäärin yhteysnopeuksiin suurelle osalle voisi löytyä tuolta kaapeliteknologian päivittämisestä (se letku kun tulee kuitenkin aika moneen mökkiin).

En ole antenni- tai kaapeliverkkojen asiantuntija, mutta olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin mitä haasteita on Docsis 3.1:n laajemmassa lanseerauksessa. Vanhentuneet laitteet operaattorin tai asiakkaiden jakamoissa ja/tai käyttäjillä itsellään, taloissa liian vanhat tai vääränlaiset kaapeliverkot (ketju vs. tähti)?

Onko jossain kohteessa kenties jo käytössä tuo Docsis 3.1? Voiko tämmöiseen pilottiin jotenkin päästä?

Itse olisin hyvinkin valmis edistämään asiaa omalta osaltani ja toivoisin tietenkin eräänlaista näkyvämpää can-do -asennetta ja halua tarttua uusiin haasteisiin myös operaattorin taholta.

Esim. jos minulle kerrottaisiin että “Docsis 3.1 voitaisiin laittaa tulille vaikka heti, mutta Elisalle ei ole taloudellisesti kannattavaa vaihtaa päätelaitetta läheisessä jakamossa” niin olisin silti valmis keskustelemaan eri keinoista asian ratkaisemiseksi. Esim. että uudesta teknologiasta nauttivat asiakkaat kustantaisivat vaikka osan uuden päätelaitteen hinnasta tms.

Voi olla että asiat eivät ole näin yksinkertaisia, mutta tuo olisi itselleni ideaalinen tilanne ja uskomattoman hienoa toimintaa palveluntarjoajan puolelta.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

Ehkä se ongelma tässä on, että Suomessa on liian vähän maksavia asiakkaita. 5G on nyt rakennettu keinotekoisesti seksikkääksi kaiken parantavaksi ihmelääkkeeksi. On valjastettu erilaisia 5G-lähettiläitä ja muita sananjulistajia. Pitää ostaa nopeita 5G liittymiä, vaikka puhelinkäytössä sillä 100 M liittymällä pärjään vallan mainiosti. Eipä vaan ole 100 M 5G liittymää tarjolla. Ihmiset ovat tyhmiä kun lankeavat näihin huippuarvokkaisiin liittymiin, ei niille ole puhelinkäytössä tarvetta.

Operaattoreilla ei riitä raha eikä intressitkään kiinteään verkkoon, kun 5G hype vie kaiken. Itse en odota isoja teknologisia parannuksia kaapeliverkkoon, hyvä kun saavat pidettyänykytason. Hitaampia ADSL-yhteyksiä ajetaan alas, varmaan jollain matematiikalla tähän on päädytty. Olisi kiva tietää mitä maailmalla tehdään ADSL-liittymille.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +23

Olisi kiva tietää mitä maailmalla tehdään ADSL-liittymille.

Laita Google-hakuun “ADSL is dead”, niin kyllä sieltä löytyy tietoa, että ADSL:n alasajo on ihan muuallakin trendi, ei vain täällä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +15

Juu, lähinnä tuli afrikkalaisten operaattorien juttuja esille. Mutta sinänsä fiksusti tekevät, kun tarjoavat kuitua tilalle. Ei siellä puhuta mobiiliyhteyksistä...

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +23

Juu, lähinnä tuli afrikkalaisten operaattorien juttuja esille. Mutta sinänsä fiksusti tekevät, kun tarjoavat kuitua tilalle. Ei siellä puhuta mobiiliyhteyksistä...

No eipä sitä ADSL:ää kannata rajoitetulla datalla varustetulla mobiililla korvatakaan.

Ei Elisakaan pelkällä mobiililla ADSL:ää korvaa, tiedäthän sen itsekin. Se vain on fakta että ei ole realistista rakentaa kuitua joka torppaan tässä maassa. Ei ole kysyntää tai maksukukykyä riittävästi. Koskee kaikkia operaattoreita. 

Muutamat kuituosuuskunnatkin ovat ajautuneet isoihin talousvaikeuksiin kun ei saada tarpeeksi maksuja, joilla kattaa rakentamiskulut.

Lisäksi erittäin isolle asiakaskunnalle ei ole merkitystä, millä tekniikalla nettiyhteys on toteutettu tai millä nopeudella se toimii, kunhan se palvelee sitä käyttötarkoitusta, johon yhteys on hankittu.

FTTH-kuitu on hyvä ratkaisu, olen siitä samaa mieltä mutta ei se ainoa toimiva ratkaisu ole.

Käyttäjätaso 3

Jos näitä eri teknologioita ajattelee siltä kantilta, että missä on kehityspotentiaalia jäljellä niin en itsekään usko että xDSL on siellä kärkikastissa. Joku G.fast voisi tuoda nopeutta joillekin, mutta veikkaan että kiitorata alkaa olla jo aika lopussa massoja ajatellen.

Tässäkin helpottaisi joku julkisesti kommunikoitu suunnitelma, jotta muutokseen voisi edes jotenkin koittaa varautua – tai nähdä toivoa :)

5G:ssä on varmasti potentiaalia monellakin taholla, mutta myös haasteita jos tarkastellaan sitä pelkästään kodin tietoliikenneyhteyden näkökulmasta – missä se ei todellakaan ole mikään lopullinen ratkaisu. Näitä asioita ei yleensä kommunikoida markkinointimateriaalissa ymmärrettävistä syistä. Tämä toki koskee lähes minkä tahansa yrityksen markkinointia.

Kodin nettiä varten itse en ottaisi 5G:tä, koska en usko (valveutuneena?) kuluttajana sen olevan paras teknologia juuri siihen tarkoitukseen. Puhelimessani en vastusta 5G:tä kun sellaiseen luuriin joskus päivitän tai kenties en pane pahakseni 5G:n tulevaisuudessa mahdollistamaa verkostoa jonka avulla voin käyttää autoani robottitaksina ja ansaita sillä.

Tarkoitus ei ole mollata 5G:tä varsinaisesti, mutta näkisin mielelläni että muitakin vaihtoehtoja tarjottaisiin sekä ajettaisiin eteenpäin ainakin lähes samalla innolla.

Esim. nyt edes kuitutarjouksen saaminen (keneltä tahansa – sanoisin jopa että Elisa kunnostautui tässä hienosti) vaati suhteellisen suurta ponnistusta (useita puheluita ja sähköpostailua). Lopulta sain karttakuvan missä näen kuidun sijainnin alueellani. Olisi hienoa jos tämä tieto olisi vapaasti niiden kuluttajien saatavilla, jotka aktiivisesti pyrkivät edistämään kuituyhteyksiä alueellaan.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +7

@Miggie78 Kannattaa myös kysästä sitä kuitua myös noilta Finnet liittoon kuuluvilta firmoila, niitä sentään kiinnostaa rakentaa kuitua enemmän kuin tämmösiä isoja operaattoreit.

Käyttäjätaso 3

@Miggie78 Kannattaa myös kysästä sitä kuitua myös noilta Finnet liittoon kuuluvilta firmoila, niitä sentään kiinnostaa rakentaa kuitua enemmän kuin tämmösiä isoja operaattoreit.

Ei taida löytyä Jyväskylän alueelta edustusta Finnetin taholta. Kyseessä on kuitenkin kaupunkialue, muttei ihan joka sopukkaan tahdo helpolla kuitu ylettyä.

Vaikka itse pidänkin tuota Elisan 5500€ hintaa taloyhtiölle saavutettavana, niin en usko että muut tässä asuvat ovat välttämättä samaa mieltä. Sen vuoksi olen siirtänyt katseeni tuohon kaapeliin joka on helpompi myydä tähän taloyhtiöön. Koska tämän asian kanssa päsmäröin niin tietenkin olen kiinnostunut ko. teknologian kehityksestä tulevaisuudessa.

Varsinkin kun jo tuo Docsis 3.1 näyttäisi tarjoavan isoa parannusta yhteyden laatuun ja uppikaistan nostoon niin sen aikataulu luonnollisesti kiinnostaa.

Käyttäjätaso 3

Kotiin mieluiten kuitu ja kännykkään riittää 4G. 5G ei itseä kiinnosta.

Itse aika pitkälti samoilla linjoilla. 5G varmasti mahdollistaa hienoja juttuja esim. liikenteessä joskus tulevaisuudessa, mutta kotona yhteyteni haluan toimivan piuhalla ja vapaana kuuluvuusongelmista.

Kuidun hinta omaan 7-asunnon taloyhtiöön tiedustelun perusteella olisi noin 5500€ + vaatisi vielä sisäverkon saneerauksen päälle, joten meille kaapeli on ehkä realistisempi ratkaisu tässä hetkessä. Uskoisin myös, että suurin helpotus keskimäärin yhteysnopeuksiin suurelle osalle voisi löytyä tuolta kaapeliteknologian päivittämisestä (se letku kun tulee kuitenkin aika moneen mökkiin).

En ole antenni- tai kaapeliverkkojen asiantuntija, mutta olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin mitä haasteita on Docsis 3.1:n laajemmassa lanseerauksessa. Vanhentuneet laitteet operaattorin tai asiakkaiden jakamoissa ja/tai käyttäjillä itsellään, taloissa liian vanhat tai vääränlaiset kaapeliverkot (ketju vs. tähti)?

Onko jossain kohteessa kenties jo käytössä tuo Docsis 3.1? Voiko tämmöiseen pilottiin jotenkin päästä?

Itse olisin hyvinkin valmis edistämään asiaa omalta osaltani ja toivoisin tietenkin eräänlaista näkyvämpää can-do -asennetta ja halua tarttua uusiin haasteisiin myös operaattorin taholta.

Esim. jos minulle kerrottaisiin että “Docsis 3.1 voitaisiin laittaa tulille vaikka heti, mutta Elisalle ei ole taloudellisesti kannattavaa vaihtaa päätelaitetta läheisessä jakamossa” niin olisin silti valmis keskustelemaan eri keinoista asian ratkaisemiseksi. Esim. että uudesta teknologiasta nauttivat asiakkaat kustantaisivat vaikka osan uuden päätelaitteen hinnasta tms.

Voi olla että asiat eivät ole näin yksinkertaisia, mutta tuo olisi itselleni ideaalinen tilanne ja uskomattoman hienoa toimintaa palveluntarjoajan puolelta.

Kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla sitä 5gtä vaikka ennakkoasenne olisi mitä. Kokeilu ei maksa käytännössä mitään vaikka tuohon 5500+ verrattuna eikä myöskään käytännössä vaikka olisi pakko siirtyä kuituun myöhemmin. Omakin asenne pohjautui ensimmäisiin 3g mokkuloihin mutta joutunut tarkistamaan sitä, langattomat verkot ovat nykyään oikeasti aito vaihtoehto 👌

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +17

Hlökohtainen kokemus on että kiinteä voittaa mobiilin. Aina, yleensä aina.

Kaapelimodeemi pelaa ihan nätisti 1000M asti. 50M “uppikaista” ei ole työntekoa rajoittanut. 

Mobiilin puolella ne suurimmat pullonkaulat on yleensä se yhden tai kahden taajuuden ( cat4 tai cat6 ) juuri ostettu “paras, hieno ja huippu” reititin. Monessa tapauksessa olen asiakkaan puhelimella voinut todistaa tämän pullonkaulan.

Edellistä kirjoittajaa kompaten, laitteissa on palautusoikeus ja liittymissä ei ole määräaikaisuuksia. Voi toki miettiä kumpi parempi, prepaidtestaus vai normiliittymä 2viikon irtisanomisajalla. Testaaminen omassa osoitteessa on kuitenkin varmempaa faktaa kuin se kumminkaiman hevosmiesten tietotoimiston varma tieto eri paikkakunnalta.

En kiellä etteikö minullakin olisi lievää ennakkoasennetta 5G:tä kohtaan – siihen on kuitenkin syynsä. Olin 4G-mokkulan varassa tilapäisesti noin 3kk pätkän viitisen vuotta sitten ja kokemus ei ollut omalla kohdallani mainittavan hyvä. Olen myös tietoinen rajoitteista mitä tähän teknologiaan liittyy, joten ajatukset kuten “voinko luottaa tämän liittymän stabiiliuteen ja nopeuteen aina kun tarvitsen” nousee helposti mieleen.

Mutta totta puhut siinä, että kokeilemalla selviää ja hutkia ei kannata ennen kuin tutkii :)

Alunperin tarkoitukseni ei ollut varsinaisesti aloittaa keskustelua “5G vs kiinteät” vaan ihan vaan saada tietoa nimenomaan kiinteiden liittymien tulevaisuudesta. Olisi vaikea uskoa, että tässä suhteessa on vain yksi suunta ja se olisi tuo 5G vaikka rummutus sen osalta onkin aika kovaa tällä hetkellä.

Käyttäjätaso 3

Hlökohtainen kokemus on että kiinteä voittaa mobiilin. Aina, yleensä aina.

Kaapelimodeemi pelaa ihan nätisti 1000M asti. 50M “uppikaista” ei ole työntekoa rajoittanut. 

Mobiilin puolella ne suurimmat pullonkaulat on yleensä se yhden tai kahden taajuuden ( cat4 tai cat6 ) juuri ostettu “paras, hieno ja huippu” reititin. Monessa tapauksessa olen asiakkaan puhelimella voinut todistaa tämän pullonkaulan.

Edellistä kirjoittajaa kompaten, laitteissa on palautusoikeus ja liittymissä ei ole määräaikaisuuksia. Voi toki miettiä kumpi parempi, prepaidtestaus vai normiliittymä 2viikon irtisanomisajalla. Testaaminen omassa osoitteessa on kuitenkin varmempaa faktaa kuin se kumminkaiman hevosmiesten tietotoimiston varma tieto eri paikkakunnalta.

Tottakai kiinteä on kiinteä mutta adslkuparikaapelit vs kuitu on vähän eri asia. Langaton netti varsinkin 5g on nykypäivänä täysin varteenotettava vaihtoehto jopa kuidulle. Poikkeus on jos pelaat verkossa jotain fps-peliä kilpaa ja hifistelee sillä Onko vasteaika 10-20ms nopeampi 👌

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +7

@Miggie78 Sit yks toinen joka rakentaa valokuitua sijainnista riippumatta ois toi Valokuitunen Oy. Sieltä kannattaa myös kysyä ja jättää merkintä että on kiinnostunut valokuidusta ja houkuttelee naapurit mukaan.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +5

Tottakai kiinteä on kiinteä mutta adslkuparikaapelit vs kuitu on vähän eri asia. Langaton netti varsinkin 5g on nykypäivänä täysin varteenotettava vaihtoehto jopa kuidulle. Poikkeus on jos pelaat verkossa jotain fps-peliä kilpaa ja hifistelee sillä Onko vasteaika 10-20ms nopeampi 👌

Ihan mielenkiintoinen juttu 5G:stä

https://www.hs.fi/paivanlehti/27032021/art-2000007884513.html

Käyttäjätaso 2

5g ei todellakaan ole mikään vaihtoehto kuidulle. 5g soveltuu niille, joilla yhteys pitää olla edullinen ja sen toimivuudella ei ole suurta merkitystä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Tuo uutisartikkeli aukeaa vain tilaajille eli ei mitään luettavaa siinä jos ei ole tilaaja!

Olen kanssasi täysin samaa mieltä, mobiili ei ole koskaan mikään aito vaihtoehto kuidulle tai muulle kiinteälle yhteydelle, poislukien ehkä ADSL.

Käyttäjätaso 3

@Miggie78 Sit yks toinen joka rakentaa valokuitua sijainnista riippumatta ois toi Valokuitunen Oy. Sieltä kannattaa myös kysyä ja jättää merkintä että on kiinnostunut valokuidusta ja houkuttelee naapurit mukaan.

Joo  soittelin myös taannoin Valokuituselle. Sanoivat että saattavat harkita tarjousta jos saan alueelta 100-150 kiinnostunutta omakotitaloa kimppaan, bonuksena lupasivat sitten myös harkita kuidun tarjoamista alueen taloyhtiöille – mitä ilmeisesti eivät normaalisti tee (syy ei selvinnyt).

Oikeastaan kaikki toimijat joita olen tähän mennessä kontaktoinut kuidun suhteen ovat olleet lähtökohtaisesti aika laimeasti kiinnostuneita. Alueelle tulee Telian ja Elisan kuitua yksittäisiin kohteisiin, mutta riippuen missä sen pää on, on kustannus liittymiseen aika korkea tai sitten ei edes lähtökohtaisesti tarjota pienempiin taloyhtiöihin.

Yhteishankinnoissa eräs toimija oli kokenut mahdottomaksi esim. monen taloyhtiön sopimukset, koska kulujen jakamisesta tulee riitaa tai “joku kuitenkin aina feidaa diilistä loppumetreillä”.

Itse voisin kyllä toimia puuhamiehenä asian suhteen, mutta ehkä tämä vähän laimea innostus pistää myös katselemaan muita vaihtoehtoja. Siksi tuo Docsiksen tulevaisuus kiinnostaa erityisesti.

Käyttäjätaso 3

Vähä muuten aiheen vierestä mutta aikanaan anvia kaivo ahkerasti kuitua pohjanmaalla ja ku Elisa osti sen niin kaivuut meni vähä jäihin 😯

Eikö ADSL:n ylläpito kata kustannuksia, kun siitä pitää niin kovasti pyrkiä pois? Se on kuitenkin luotettava ja toimiva tekniikka verrattuna 4G:hen, jonka nopeus on muiden käyttäjien toimista riippuen jotakin käyttökelvottoman ja sujuvan välillä. Sitten vielä Elisa kehtaa houkutella vaihtoa ADSL:stä 4G:hen ilmoittamalla, että ADSL-tekniikkassa liittymän tarjoama enimmäisnopeus ei enää vastaa tämän päivän tarpeita.

Minä en ainakaan tee mitään jollakin 4G:n parhaimmillaan tarjoamalla maksiminopeudella, mutta jokin 10M suuruusluokkaa oleva vähimmäisnopeus on edellytys esim. etätyön tekemiselle. Tätä 4G ei luotettavasti tarjoa toisin kuin ADSL, jonka nopeus on aina sama 20M. Kovin vähäistä on tosiaan ollut Elisan kuidun rakentaminen ainakin Pohjanmaalla viime vuosina, joten siitä ei ole apua pitkään aikaan ellei valtio ala panostaa kuidun tukemisen moninkertaisesti aikaisempaan verrattuna.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Tässä mielenkiintoinen keskustelu, kannattaa lukea:

Varmaan ADSL ja VDSL alasajon Elisa tekee siksi kun se luulee, että kaikki vaihtaa kilapilijan mobiiliin. No täällä keski- ja pohjois-pohjanmaalla on Elisan kiinteän verkon kehittämättömyyden vuoksi tullut runsaasti paikallisia valokuituyrityksiä. Siellä missä paikallinen yhtiö laittanut kuidut, niin tietenkin kaikki irtisanoo ADSL:än ja vaihtaa melkein samanhintaiseen kuituun, ne käyttää ADSL:ää kun ei ole muuta yhtä toimivaa yhteyttä.

Lisäksi mitä olen kuullut niin paikalliset yhtiöt kun saa lainat maksettua kk-maksut tippuu sinne 4G liittymän hintoihin (tai jopa alle) eli ei ole mitenkään mobiili enään järkevä kuin liikkuvassa käytössä.

Johtopäätös Elisan toiminnan perusteella: Kiinteää verkkoa Elisa ei kehitä, tulee ajamaan alas kaikki kuluttajille myytävät kiinteän verkon palvelut, paitsi taloyhtiöt. DNA:lla on Oulussa jossakin Docsis 3.1 käytössä, ei itsellä mitään kokemuksia.

Nyt kun tämä etäily jatkunut olisin valmis tilaamaan ADSL yhteyden. Eikä tuo verkon ylläpito mitään kallista ole en ole nähnyt ketään asentajaa moneen vuoteen puhelinlijoja katselemassa, vaikka täällä monella ADSL käytössä. Päin vastoin verkkoa ei ylläpidetä johdot tippuu pylväistä, mutta yhteydet toimii niin Elisaa ei kiinnosta.

Edit

Tuttavapiirissä Telian alueilla kaikki siirtyneet pelkästä mobiilista Telian hybrid laajakaistaan. Hinnoiteltu niin sopivasti ja saa kaksi nettiä. Eli toisinsanoen nyt viimevuosien aikana kaikki ovat tilanneet ADSL:än, osalla toteutuva linjanopeus 23/2 ja mokkulalla nopeudet oli 1-12M aikamoinen parannus, mokkula aikaan operaattori osalla Telia ja osalla Elisa. Ihme ja kumma hybrid modeemi saikin muutamassa testissä 50M helposti, CA tuki varmaan vaikutti. Ovat olleet tyytyväisiä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +21

Lisäksi mitä olen kuullut niin paikalliset yhtiöt kun saa lainat maksettua kk-maksut tippuu sinne 4G liittymän hintoihin (tai jopa alle)

Harvassa ovat nämä alueet! Usein kuituliittymä kustantaa vähintään 35 – 40 €/kk eli tuplasti 4G:n, vaikka maksaisit liittymismaksun kerralla.

Kuituun liittymistä tulevaisuuden varaltakaan ei ole tehty houkuttelevaksi. Pelkkä liittyminen ilman yhteyttä ei joko ole mahdollista tai siinä tilanteessa joutuu maksamaan erillistä ylläpitomaksua.

Osallistu keskusteluun