F.A.Q.

Sony PlayStation 5 virallinen odotus- ja saatavuustietokysely

Sony PlayStation 5 virallinen odotus- ja saatavuustietokysely

Näytä ensimmäinen kirjoitus

1597 kommenttia

Vaihtotarjous ohjeistettiin tekemään Elisan chatissa, jossa asia viestin mukaan hoidetaan maaliin. No, ei mennyt maaliin vaan juuttui tervaan. Ensimmäinen vastaaja oli asiasta ihan pihalla, eli heitti pyyhkeen kehään ja siirsi keskustelun seuraavalle. Kun tältä seuraavalta varmistin, että tuleehan  Standard-malli myös kahdella ohjaimella, hän sanoi ettei voi valitettavasti siihen toista ohjainta lisätä.

Digital-mallin tilaukseen kuuluneesta DualSense White-lisäohjaimesta sain viimeksi 28.01.22 viivästymistä pahoittelevan viestin, sen jälkeen siitä ei ole kuulunut mitään, Digital-mallin viivästymisestä on tullut useita viestejä tammikuun jälkeenkin. Chat-keskustelija jätti minulle soittopyynnön Elisaan  ja tästä soittopyynnöstä sain viestin, että siihen vastataan viimeistään kahden tunnin kuluessa, kolme tuntia nyt kulunut soittoa odotellessa. 

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Hei @AaVeeS,

Jos haluat, että lähden selvittämään tilannetta, lisäätkö asiakasnumeron profiiliisi tai laitat minulle tarkempia tietoja yksityisviestillä? 

Tänään sain konsolin vihdoinkin, mutta missäs se toinen ohjain nyt sitten on? Chatissa vielä kysyin, että eikös se nyt tule kahdella ohjaimella niinkuin on luvattu ja näin luvattiin, mutta eipä tullut...

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +12

Tänään sain konsolin vihdoinkin, mutta missäs se toinen ohjain nyt sitten on? Chatissa vielä kysyin, että eikös se nyt tule kahdella ohjaimella niinkuin on luvattu ja näin luvattiin, mutta eipä tullut...

Hei @Pettynyt123 ,

näissä vaihdoissa tarjosimme tosiaan mahdollisuutta vaihtaa Digital-tilaus Standard-tilaukseen, jolloin konsolin sai nopeammin. Vaihtotilauksiin lisäohjain ei valitettavasti sisältynyt.

Tässä tapauksessa kuulostaa siltä, että tässä on käynyt jokin väärinkäsitys ja myyjä on luvannut sinulle ohjaimen virheellisesti. Laittaisitko minulle tarkempia tietoja yksityisviestillä, niin voimme tarvittaessa tutkia asiaa?

Käyttäjätaso 1

Kylläpä se närästää, harmittaa sekä ärsyttää että joulukuussa tilattua laitetta ei kuulu saatika näe, milloinkohan niitä mahdollisesti olisi uudemman kerran saatavilla? Ja onko se joulukuun "ei oo" myynnit piakkoin jo purettu?

Käyttäjätaso 2

Maltti on valttia, toiset joutui odottamaan 7-8kk 😉 eli jos saat pian, voit laskea itsesi voittajaksi

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Kylläpä se närästää, harmittaa sekä ärsyttää että joulukuussa tilattua laitetta ei kuulu saatika näe, milloinkohan niitä mahdollisesti olisi uudemman kerran saatavilla? Ja onko se joulukuun "ei oo" myynnit piakkoin jo purettu?

Meidän pitäisi saada tässä lähipäivinä taas tarkempaa tietoa tulevista eristä. Tarkoitus on jakaa täällä tietoa, kun tämä selvenee. 

Millainen jonotustilanne on tällä hetkellä ja miten pystyn ostamaan konsolin mikäli niitä tulee myyntiin?

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Olemme saamassa uudet erät PS5 Digital ja PS5 Standard konsoleita.

PS5 Digital jono saadaan melkein kokonaan tällä nyt saapuvalla erällä purettua. Näistä lähetetään erikseen tekstiviestillä tietoa tilaajille, kun tilaus etenee. Jonoon jää enää hyvin pieni määrä tilauksia ja nämäkin saadaan purettua lähitulevaisuudessa. Tarkennamme tämän vielä, kun aikataulu vahvistuu.

PS5 Standard konsolien osalta pyrimme ensi viikolla avaamaan verkkosivuillemme lomakkeen, jolla halukkaat voivat ilmoittaa kiinnostuksestaan tilata PS5 Standard konsoli. Ilmoitamme täällä OmaYhteisössä, kun ilmoituksia otetaan vastaan.

Hienoa! Sain viestin että tilaus on toimitettu.. Sain vain ohjaimen. Mitä sillä teen ilman konsolia? Tilaus piti tulla 22.4 mutta nytten toimitus on siirtynyt. Luovutin jo ps4 eteenpäin siinä toivossa että ps5 olisi tullut jo. Vähän harmittaa.. 

Nii ja laskun kyllä sain.. Maksanko 500e pelkästä ohjaimesta? 😡

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Hienoa! Sain viestin että tilaus on toimitettu.. Sain vain ohjaimen. Mitä sillä teen ilman konsolia? Tilaus piti tulla 22.4 mutta nytten toimitus on siirtynyt. Luovutin jo ps4 eteenpäin siinä toivossa että ps5 olisi tullut jo. Vähän harmittaa.. 

Hei @NeitiNora,

Saatko lisättyä asiakasnumeron profiiliisi, niin voisin tarkistaa tilauksesi? 

Lisätty..

Hei. Sain myös pelkän ohjaimen. Tilauksen tiedoissa näkyy että ps5 olisi lähetetty, mutta siitä ei kuulu mitään, ainoastaan ohjain tuli perille.

Täällä sama homma kuin edellisillä. Kuriiriyhtiöllä näkyy että Elisa olisi rekisteröinyt kaksi lähetystä, joista ensimmäinen eli ohjain jo saapui, mutta toisen toimitus peruttu toistaiseksi ja odottaa paketin saapumista heille Elisalta. Olisi mukava kuulla että millä aikataululla tämä on tapahtumassa, koska tällä hetkellä ei uskalla tehdä mitään suunnitelmia tulevan viikon illoille

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

@NeitiNora, @miqqq, @EetuH laitoin nämä nyt meidän päästä selvitykseen. Palaan teille, kun olen saanut asiaa selvitettyä.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

@NeitiNora, @miqqq  ja @EetuH Sain kuittauksen, että laitteet ovat löytyneet meidän varastolta ja ne lähtevät huomenna matkaan. Pahoittelut toimituksen viivästymisestä!

@NeitiNora@miqqq  ja @EetuH Sain kuittauksen, että laitteet ovat löytyneet meidän varastolta ja ne lähtevät huomenna matkaan. Pahoittelut toimituksen viivästymisestä!

Loistava kuulla, kiitokset!!

Sama homma ohjain tuli mutta konsolia ei kuulunu eikä näkynyt. Milloin mahtaa tulla? 

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Sama homma ohjain tuli mutta konsolia ei kuulunu eikä näkynyt. Milloin mahtaa tulla? 

Varastolta löytyi tosiaan eilen pieni määrä konsoleita, jotka eivät olleet lähteneet meiltä matkaan. Nämä kaikki lähtevät matkaan tänään. Tämän perusteella sanoisin, että sinunkin tilaus on tuossa erässä.

Hieno homma. Toivotaan🎮👍

Minulle saapui tänään myös pelkkä ohjain, missä on konsoli? Lähetyslistassa lukee kuitenkin että kaikki olisi toimitettu ja oma Elisa näyttää myös niin! 

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Minulle saapui tänään myös pelkkä ohjain, missä on konsoli? Lähetyslistassa lukee kuitenkin että kaikki olisi toimitettu ja oma Elisa näyttää myös niin! 

Hei @mette674,

Saatko lisättyä asiakasnumeron profiiliisi tai laitatko minulle yksityisviestillä tarkempia tietoja, niin voin tarkistaa tilauksesi. 

Ohjain saapui tänään päivällä mutta ei konsoli. Missä vika?

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki

Ohjain saapui tänään päivällä mutta ei konsoli. Missä vika?

Hei @Kiinnostunut2000,

Varastolta löytyi tosiaan pieni määrä konsoleita, jotka eivät olleet lähteneet meiltä matkaan. Nämä on lähetetty meidän varastolta eilen, eli konsolisi on todennäköisesti tällä hetkellä matkalla. Tilausta pääsee seuraamaan esimerkiksi OmaElisan Tilaukset-osiossa. 

Osallistu keskusteluun